sans attendre

Céline Dionin uusimman sinkun siivittämänä voisin yrittää taas vähän päivitellä kuulumisia tänne blogiin. Koulussa menee hyvin ja ranskasta tuli 72 %, eli ihan selvällä marginaalilla päästiin läpi! Täällä täytyy siis aina aineesta riippumatta saada vähintään 60 % kokeista ja muista töistä. Kieliperfektionisti kun olen niin mua tuo nyt ei ihan vielä tyydytä ja varsinkin esseestä (joka piti kirjoittaa passe simplessä) sain "vain" 66 prosenttia, mutta eiköhän tuo tuosta (ja uusi asia joka on alkanut mua ärsyttämään on tää ihana suomi/suomenruotsiaksentti josta haluan palavasti eroon! :)). Matikasta tuli 83 %, etiikasta 83 % ja pakollisesta kuviksesta 92 % ja niin edelleen, näillä mennään :)

Tosiaan Céline Dion julkaisi juuri uuden ranskankielisen albumin nimeltä Sans Attendre (Odottamatta) ja pari sunnuntaita sitten telkkarissa näytettiin kahden tunnin Céline-erikoislähetys, jota seurasi vajaat kolme miljoonaa quebeciläistä (kolmasosa väestöstä...!). Eli ihan kunnon stara on. Mitäs muuta täällä on tapahtunut. :D Mafiasotkuja selvitellään vielä aktiivisesti ja viime sunnuntaina vietettiin Jour du Souveniria, sotaveteraanien muistopäivää. Joulumainokset ovat löytäneet tiensä telkkariin ja kaikkialle muuallekin, ja Montréalissa kauhistellaan mahdollisen tulevan kaupunginjohtajan ranskantaitoja. Y fait frette. Kylmä siis alkaa olla...

Eli viettelen nyt torstaista sunnuntaihin "syyslomaa" ensimmäisen "jakson" loppumisen tähden, ja tänään ei ole mitään suunniteltua ohjelmaa, joten olen siivonnut kylpyhuoneen ja soitellut selloa, ja nyt katselen The Artistia Mariannesuklaakonvehteja mussutellen (tackar mamma!). Eilen kävin Almassa vähän shoppailemassa norjalaisen ja saksalaisen kanssa ja tietenkin Tim Hortonsillakin käytiin Timbitsejä haukkaamassa, mutta kunnon shoppailut aion säästää ensi viikonlopuksi, kun lähdetään perjantaiaamuna ajelemaan Quebec Cityä kohti. Perjantaina on tosiaan mun synttärit, mutta katsotaan nyt, miten niitä vietellään. :) Täällä oon oppinut elämään niin päivä päivältä, että Suomessa tulee olemaan vaikeaa taas seurata jotain kalenteria. Ei ole mun ah niin suunnitelmallista viikko-ohjelmaa kyllä ikävä. Huomenna tulee täyteen kolme kuukautta Kanadassa ja on kyllä ollut kolme erikoisinta kuukautta ikinä, sitä luuli olevansa valmistaunut mutta täällä kaikki tulee päivänvaloon, ja huomaat olevasi ympäriolevista ihmisistä huolimatta ihan yksin. Yksin maailmalla. Ja se on aika sekä huikea että haikea fiilis. Toisaalta oon alkanut tuntea itseni melko sopeutuneeksi, ruoka ei yllätä, kielestä ymmärrän lähes kaiken, maan tavat ovat hallussa, koulu sujuu ja kavereita on. Jäljellä on seitsemän ja puoli kuukautta, tehdään niistä unohtumattomat. :)

Viime tiistaina ilmoittauduin koulun järjestämälle New Yorkinmatkalle! Toukokuussa tie suuntaa siis Isoon Omenaan viideksi päiväksi ja en malta odottaa, puoli vuotta niin kävellään Times Squarella, Brooklyn Bridgellä ja ihaillaan Vapaudenpatsasta. :)

Viime viikonloppuna kävin katsomassa hostsiskonpojan lätkämatsia Mashteuiatshissa, joka on siis intiaanireservaatti Robervalin lähellä. Urheiluhallikin oli perinteitä kunnioittaen koristeltu ihan hauskasti. Matsi tosin päättyi 4-2, mutta alkuperäisasukkaat olivat nopeampia ja vahvempia kuin vierailijat Almasta. :-)

Je suis très à l'aise à ce moment-là et je me sens pas mal adaptée. Maintenant je connais autre chose aussi; le bonheur. Je suis heureuse ici. Je commence à me sentir que le village où je reste, c'est mon village. C'est mon village, ma maison, mon école, mes amis, mon Canada.

lina-lotta